Mustan Hevosen päärakennus, aitat ja sauna on avattu jäsentemme käyttöön 1.5.2021

Saunalaituri on vielä asentamatta paikoilleen.

Rakennusten käytössä noudatetaan koronariskin takia yhä varovaisuutta

Grillikatosta käytetään vain ruuanlaittoon, ruokailu tapahtuu esimerkiksi terassilla.

Päärakennuksessa oleillaan vain lyhyitä aikoja ja vain oman seurueen kesken. Käsihygieniasta pidetään mahdollisimman
hyvää huolta.

Saunoa voi oman harkinnan mukaan, viethän varmuuden vuoksi saareen mukanasi omat löylyvedet. Kiukaalle ei missään olosuhteissa saa heittää merivettä!

Saunavuoroista sopivat saaressa olevat seurueet keskenään.

Mustassa Hevosessa on supikoiria ja minkkejä, joita pyydetään loukuilla. Saaren hoitokunta pitää metsässä supi- ja minkkiloukkuja, joihon myös  vapaana kulkeva koira tai kissa saattaa eksyä vangiksi.

Minkkiloukun sisään saattaa mahtua pienikokoinen koira tai kissa, kuten myös pikkulapsen käsi.

Pidäthän siis lemmikkisi kytkettynä ja pikkulapsia silmällä aina saaressa ollessasi. Lemmikit on lainkin mukaan pidettävä kytkettyinä lintujen pesimäaikaan, joten toimitaan sen mukaan.

Muistattehan myös , että lemmikkejä ei saa viedä sisätiloihin, jotta myös allergiset henkilöt voivat käyttää saaritukikohtamme tiloja .

Majoitusaittojen käytöstä ja niiden varauksista voit kysyä saari-isännältä.

Hallitus

Anne Q
Author: Anne Q

Vastaa